Psykoterapeuttiuden noviisiaika alkanut
Tänään oli se ensimmäinen kerta, tilanne, jota olen odottanut. Ensimmäinen kerta psykoterapeuttina. Heräsin kuin tikka pystyyn puolisoni kelloradion herättäessä. Päivän aloitin leppoisalla sauvakävelyllä, jotta herään kunnolla. Ja voi veljet, millaisen aamusarastuksen kohtasinkaan.
Auringon säteet tunkivat sitkeästi paksujen pilvien lomasta kuin merkkinä siitä ettei periksi anneta. Ja eri kohdissa, eri kulmista katsottuna sarastus näytti erilaiselta, kunnes kulma oli sellainen, että sarastusta ei enää näkynyt. Tästä kokemuksesta tykkäsin, kovasti.
Matkatessani eteenpäin, kiinnitin huomiota siihen kuinka luonnossa löytyy erilaista vihreyttä ja vehreyttä. Puhelimeni ei sitä hyvin tänä aamuna kuvannut, mutta löysin parin viikon takaa ottamani kuvan pellosta eri vihreyttä näyttäen, jossa on ajojäljet näkyvissä. Nekin näyttävät vievän eteenpäin. Ja toisaalta, ajojäljet katovat jonnekin, liekö jokin muutos aikaan saanut sen? Mahtaisiko niissä olla mukana rohkeutta olla erilainen vai jopa kokemus näkymättömyydestä?
Kävelylenkkini jälkeen söin aamiaista ja join Mate-juomaa, jotta aivot alkavat toimia tai ainakin siltä tuntui juomaani juotuani. Pohdin, että tämän päivän tulen muistamaan merkityksellisenä. Lähdön aika, tärkeä teema, nimittäin pukeutuminen odotti seuraavana. Myönnän, ei ollut helppo tehtävä. Lopulta päädyin tähän puseroon ja mustiin housuihin. Ja halusin itselleni tärkeät taulut kuvaan mukaan. Niiden kautta symboloituu itselleni tärkeitä henkilöitä.
Illalla pakkaamani tavarat odottivat kasseissaan eteisessä. Vielä kertaalleen tarkistin sisällöt ja kertasin mielessäni, mitä olin menossa tekemään ja hieman suunnittelin aloitustani. Mukana hieman toiminnallisiakin välineitä, joita käyttäisin viimeistään silloin, mikäli tulee jumitilanne. Toisaalta, koska toiset haluavat käsitellä asioita erilaisten välineiden avulla ja kautta, tarjoan siihen mahdollisuuden.
H-hetki. Myönnän, jännitti. Paljon. Olinhan saanut aikavarauksen heti ensimmäiselle, sopimuksen mukaiselle aloituspäivälleni ja ensimmäiseksi ajaksi. Tupla-aika, keskustelua yhtämittaan 90 minuuttia. Ja olin se, joka aloitti Terapiatalo Nosteen asiakasvastaanoton toiminnan Lappeenrannassa. Selvisin tilanteesta ja sovimme uuden ajan, tästä se lähtee, uusi tarina työurallani. Tunnistan, että olen palannut noviisiaikaan, aloittanut uuden kasvuvaiheen, jossa ammennan toki aiemmissa työtehtävissä ja koulutuksissa oppimaani. Ja silti tuntuu, että olen ehkä hullun rohkeasti hypännyt johonkin uuteen, ainakin hetkellisesti oman mukavuusalueeni ulkopuolelle, mutta sitäkin suuremmalla innolla menen sitä kohti. Oppia lisää ihmisistä ja tukea heitä heidän muutoksessaan. Tuntuu kuin, opettelisimme yhdessä uudelleen kävelemään. Opettelen toki myös uutta asiakastietojärjestelmän käyttöä, mikä tuntuu ainakin vielä nyt aiempaa järjestelmää paljon yksinkertaisemmalta.
Huomenna viritänkin omat verhot ja ehkä jotain pientä kivaa esille vastaanottohuoneeseeni, jonka jälkeen ikuistan huoneeni muiden hyvien muistojen joukkoon. Ja voi olla, että tunnelmiani uudessa roolissa, psykoterapeuttina kertoilen pakinanurkassani uudemmankin kerran.
Yt, Minna
