Lappeenranta

“Lasinen lapsi” arjessa – kohtaa ja auta

Posted on Updated on

Kesä alkaa taittua syksyksi ja lapset palailevat päiväkoteihin tai koulutyön ääreen. Päivähoidon ja koulujen henkilöstö on näköalapaikalla lasten ja nuorten hyvinvointikysymyksissä. Mutta myös jo ennen koulun alkua ja koulun alettua naapurit, sukulaiset, ystävät.

Kuvalähde: OpenCliparts-Vectors Pixabay.com

Yksi hyvinvointikysymys liittyy “lasisen lapsuuden” kokeviin. Lasisessa lapsuudessa on kyse vanhempien liiallisesta alkoholin käytöstä, josta on usein lapsen kasvulle ja kehitykselle sekä myös myöhemmissä elämänvaiheissa haittaa. Huomataanko heidät? Tulevatko he kohdatuiksi ja autetuiksi? Vai jäävätkö he edelleen yksin peläten ja häveten lähtökohtiaan? Mahdollistuuko aikuisiällä riittävä apu ja tuki, mikäli lapsuudessa ei ole ne mahdollistuneet?

Kuvalähde: Gerd Altmann Pixabay.com

Seinäjokelainen Merja Perälä on avannut omia kokemuksiaan Hirsitalon emäntä– blogissaan, joka on sittemmin siirtynyt kuvaamaan nykyaikaa Kodin kuvalehden-sivustolle. Tämä hänen rohkea ulostulonsa on ylittänyt uutiskynnyksen. Kokemuksissaan hän avaa lapsuuden aikaisia kokemuksia ja sitä, miten lasinen lapsuus on vaikuttanut tai vaikuttaa nykyhetkeen aikuisuudessa. Perälä on rohkeasti omalla esimerkillään esillä, tuoden toivoa lasisesta lapsuudesta toipujille ja kertoen yrittävänsä tarjota omille lapsilleen erilaisen lapsuuden.

Kuvalähde: Gerd Altmann Pixabay.com

Lasinen lapsuus on teema, josta on paljon tietoa. A-Klinikkasäätiön ylläpitämältä “Lasinen lapsuus”-verkkosivulta löytyy runsaasti aiheeseen soveltuvaa luettavaa ammattilaisille, mutta myös muille aiheesta kiinnostuneille. Lasisesta lapsuudesta aika-ajoin putkahtaa myös mainoksia mediaan herättelemään ensi sijaisesti aikuisia, toisinaan myös antamaan infoa lapsille sekä nuorille. Yksi esimerkki on vuonna 2012 esillä ollut  ja uutiskynnyksen ylittänyt A-klinikkasäätiön mainos, jossa lasten juopottelevat vanhemmat olivat hirviöitä. Mainos herätti kiinnostusta myös yhdysvalloissa. Myös kauhistelua se sai osakseen, kun taas vuonna 2014 julkistettu ja jälleen uutiskynnyksen ylittänyt Orpokoti mainoselokuva sai ylistystä ja palkittiin parhaana yhteiskunnallisena mainoselokuvana.

Kuvalähde: Andreas Wohlfahrt Pixabay.com

Kun kohtaat jatkossa lasisen lapsen, pysähdythän hetkeksi kohtaamaan hänet, auttaen häntä eteenpäin auttajien luo? Ole hänelle luottoaikuinen, joka uskaltaa kysyä, sillä suojaavia tekijöitä puuttuu eniten niiltä, joilla aikuisten alkoholin käyttö on aiheuttanut haittoja. Ja kun lasisen lapsuuden kokeneena aikuisena tunnistat lasisen lapsuuden haittaavan elämääsi, etsiydythän sinulle soveltuvan avun piiriin, tarvittaessa sosiaali- ja/tai terveydenhuollon ammattilaisten tuella. Apua ja tukea on suomalaisessa yhteiskunnassa edelleen saatavilla. Koskaan ei ole myöhäistä saada onnellinen lapsuus, mikäli on valmis muutokseen ja työstämään menneisyyden kokemukset voimavaroiksi. 

Terapeutillako on väliä?

Posted on Updated on

Kuten olen ilmaissut edellisessä kirjoituksessani “psykoterapeuttiuden noviisiaika alkanut”, olen tällä hetkellä niin kutsuttu noviisi psykoterapeutti, joka jokaisella istunnolla oppii uutta asiakkaasta, tämän vuorovaikutustyylistä ja opettelee yhdessä asiakkaan kanssa uutta. Ja samalla poisopin itsekin aiemmasta tavastani tehdä työtä. Toisaalta, en ole mikä tahansa terapeutti, sillä olen vahvalla sosiaali- ja terveydenhuollon ammattikoulutus- ja työkokemuksella varustettu ja Valviran hyväksymä psykoterapeutti, en terapeutti. Tämä tarkoittaa sitä, että minun ja muiden psykoterapeuttien toimintaa valvotaan, toisin kuin terapeuttien. Ja meitä psykoterapeutteja yhdistää tietyt taustakoulutusvaatimukset.

Huomion arvoista on, että vuodesta 2012 alkaen psykoterapeuttikoulutusta järjestävät yliopistot ja käytännössä tarkistavat koulutukseen hakevien taustakoulutus- ja työkokemuspätevyyden. Tästä on tarkemmin Valviran kotisivulla. Suomessa psykoterapeutti koulusta järjestetään kuudessa yliopistossa. Itse olen Itä-Suomen yliopiston ja Lyhytterapiainstituutin kasvatti. Psykoterapeutti vai terapeutti kysymykseen liittyen löysin hyvän, selventävän artikkelin Suomen terveystalon sivulta. Myös sen mukaan sillä on merkitystä, mikä koulutus psykoterapeuttisessa suhteessa työskentelee. Usein, psykoterapeuttien työtä tukee myös muiden ammatin edustajia, kuten kyseisessä artikkelissa mainitaan esimerkkinä.

Psykoterapeutin työssä kysymys on siitä, mitä ja miten erilaisia vuorovaikutuksen elementtejä tutkaillaan ja tarpeen mukaan kehitetään yhdessä uusien tapojen muodostumiseksi ja mielentilan kevenemiseksi. Työ perustuu luottamukseen siitä, ettei asiakasta jätetä yksin edes silloin, kun hän on heikoimmillaan. Ja siihen, että psykoterapeuttina kehitän jatkuvasti omaa osaamistani saamani palautteen perusteella. Siihen tarvitaan asiakkaan rohkeutta ottaa -ei niin mukavia asioita- psykoterapeuttiin liittyen myöskin puheeksi. Ja psykoterapeutti voi kehityskohteitaan käsitellä myös säännöllisessä työnohjauksessa työnohjaajansa kanssa.

Psykoterapeutin rooli ei ole helppo. Hänen tulee olla riittävän lähellä asiakastaan, mutta myös tarpeeksi etäällä. Kyseessähän ei ole ystävyyssuhde. Tähän liittyen Anna-lehti julkaissut artikkelin “Hyvä psykoterapeutti on luotettava ja empaattinen – mutta voiko omasta psykoterapeutista tulla liian läheinen?” Koen nyt aloittaneena psykoterapeuttina, että aiemmissa työtehtävissä, esimerkiksi ihmisten palvelutarpeiden arvioijana ja päätöksentekijänä on ollut psykoterapeuttityöhön verrattuna vähemmän painetta pohtia ja pitää huoli siitä, ettei anna väärää signaalia asiakkaalle. Huomionarvoista myös se, että koska psykoterapeutti on itsekin ihminen, koskee häntä samat lainalaisuudet kuin asiakkaitaan; elämänkriisit, avuntarpeet, mahdollisesti omaehtoiset terapiakäynnit ja vähintääkin koulutuksen aikainen psykoterapia. Jokaisella psykoterapeutilla on siis kokemusta siitä, mitä on olla itse psykoterapiassa.

Yt, Minna

Psykoterapeuttiuden noviisiaika alkanut

Posted on Updated on

Tänään oli se ensimmäinen kerta, tilanne, jota olen odottanut. Ensimmäinen kerta psykoterapeuttina. Heräsin kuin tikka pystyyn puolisoni kelloradion herättäessä. Päivän aloitin leppoisalla sauvakävelyllä, jotta herään kunnolla. Ja voi veljet, millaisen aamusarastuksen kohtasinkaan. 

Kuvien copyright: Minna Kivimäki

Auringon säteet tunkivat sitkeästi paksujen pilvien lomasta kuin merkkinä siitä ettei periksi anneta. Ja eri kohdissa, eri kulmista katsottuna sarastus näytti erilaiselta, kunnes kulma oli sellainen, että sarastusta ei enää näkynyt. Tästä kokemuksesta tykkäsin, kovasti.

Copyright: Minna Kivimäki

Matkatessani eteenpäin, kiinnitin huomiota siihen kuinka luonnossa löytyy erilaista vihreyttä ja vehreyttä. Puhelimeni ei sitä hyvin tänä aamuna kuvannut, mutta löysin parin viikon takaa ottamani kuvan pellosta eri vihreyttä näyttäen, jossa on ajojäljet näkyvissä. Nekin näyttävät vievän eteenpäin. Ja toisaalta, ajojäljet katovat jonnekin, liekö jokin muutos aikaan saanut sen? Mahtaisiko niissä olla mukana rohkeutta olla erilainen vai jopa kokemus näkymättömyydestä?

Copyright: Minna Kivimäki

Kävelylenkkini jälkeen söin aamiaista ja join Mate-juomaa, jotta aivot alkavat toimia tai ainakin siltä tuntui juomaani juotuani. Pohdin, että tämän päivän tulen muistamaan merkityksellisenä. Lähdön aika, tärkeä teema, nimittäin pukeutuminen odotti seuraavana. Myönnän, ei ollut helppo tehtävä. Lopulta päädyin tähän puseroon ja mustiin housuihin. Ja halusin itselleni tärkeät taulut kuvaan mukaan. Niiden kautta symboloituu itselleni tärkeitä henkilöitä.

Copyright: Minna Kivimäki

Illalla pakkaamani tavarat odottivat kasseissaan eteisessä. Vielä kertaalleen tarkistin sisällöt ja kertasin mielessäni, mitä olin menossa tekemään ja hieman suunnittelin aloitustani. Mukana hieman toiminnallisiakin välineitä, joita käyttäisin viimeistään silloin, mikäli tulee jumitilanne. Toisaalta, koska toiset haluavat käsitellä asioita erilaisten välineiden avulla ja kautta, tarjoan siihen mahdollisuuden. 

Copyright: Minna Kivimäki

H-hetki. Myönnän, jännitti. Paljon. Olinhan saanut aikavarauksen heti ensimmäiselle, sopimuksen mukaiselle aloituspäivälleni ja ensimmäiseksi ajaksi. Tupla-aika, keskustelua yhtämittaan 90 minuuttia. Ja olin se, joka aloitti Terapiatalo Nosteen asiakasvastaanoton toiminnan Lappeenrannassa. Selvisin tilanteesta ja sovimme uuden ajan, tästä se lähtee, uusi tarina työurallani. Tunnistan, että olen palannut noviisiaikaan, aloittanut uuden kasvuvaiheen, jossa ammennan toki aiemmissa työtehtävissä ja koulutuksissa oppimaani. Ja silti tuntuu, että olen ehkä hullun rohkeasti hypännyt johonkin uuteen, ainakin hetkellisesti oman mukavuusalueeni ulkopuolelle, mutta sitäkin suuremmalla innolla menen sitä kohti. Oppia lisää ihmisistä ja tukea heitä heidän muutoksessaan. Tuntuu kuin, opettelisimme yhdessä uudelleen kävelemään. Opettelen toki myös uutta asiakastietojärjestelmän käyttöä, mikä tuntuu ainakin vielä nyt aiempaa järjestelmää paljon yksinkertaisemmalta.

Huomenna viritänkin omat verhot ja ehkä jotain pientä kivaa esille vastaanottohuoneeseeni, jonka jälkeen ikuistan huoneeni muiden hyvien muistojen joukkoon. Ja voi olla, että tunnelmiani uudessa roolissa, psykoterapeuttina kertoilen pakinanurkassani uudemmankin kerran.

Yt, Minna