minna kivimäki
Sote-uudistuksen synnytystalkoista
Liki 20 vuotta sitten muistan alkaneen sote-uudistuksen jargoniat… ja liki yhtä kauan olen saanut asiakasrajapinnassa kuulla, havaita ja itsekin kokea ettei jargoniat ole tuottanut luvattuja asioita. Tässä on ”Kuinka tehdä sote-palveluissa parempia asioita, ei vain vanhoja asioita paremmin?” tekstistä häiriökysyntään perehtyneen Hermanni Hyytiälän kiteytys siitä, mitä tulisi tapahtua sote-alalla olevan häiriökysynnän vähentymiseksi:
”Häiriökysynnän vähentämisessä keskeistä on organisoida työ sote-palveluissa asiakaslähtöisesti siten, että asiakkaan tarve voidaan ratkaista yhden palvelukäynnin aikana aina, kun se on mahdollista. Asiakaslähtöisten ja pitkien hoitosuhteiden turvaamiseksi palveluiden etulinjan resursseja tulisi vahvistaa luomalla moniammatillisia sote-tiimejä ja mahdollistaa se, että kokeneita erikoislääkäreitä tai eri alojen ammattilaisia olisi enemmän ja helposti käytettävissä perusterveydenhuollossa. Sote-palveluiden osaava ja monimuotoinen “etulinja” on edellytys häiriökysynnän vähentämiselle.Asiakkaiden tarpeiden ymmärtäminen ja päätöksenteon integrointi arjen työhön on tärkeää, koska silloin voidaan saada apua yksittäisissä palvelutapahtumissa joustavasti ja moniammatillisesti. Kaukana arjen työstä olevista hierarkkisista päätöksentekorakenteista, jäykistä etu- ja takalinjaan perustuvasta työjaosta ja palveluiden standardoinnista tulisi luopua, koska silloin on vaikeampi sovittaa toimintaa asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin, ja riski häiriökysynnän syntymiselle kasvaa.Jotta voimme organisoida työn sote-palveluissa asiakaslähtöisesti, tarvitsemme häiriökysynnän ilmiön huomioivaa ekonomia-ajattelua. Valmistavassa teollisuudessa organisaatio yksin määrittelee valmistettavien tuotteiden laadun, mutta palveluissa laadun määritelevät asiakas ja organisaatio yhdessä.Laatu ja tehokkuus ovat itse asiassa sama asia, toista ei ole ilman toista. Sote-palveluissa kyse ei ole vain asioiden tehokkaasta tuottamisesta, vaan erityisesti vuorovaikutuksellisesta kyvykkyydestä kohdata asiakkaan yksilöllinen tarve. Näin toimimalla palveluorganisaation työntekijöiden työkuorma ei kasva jatkuvasti, kustannukset pysyvät hallinnassa, palvelu on saatavilla ja asiakkaat ovat tyytyväisiä.”
Ja kyllä, tätä mielessäni ja kokemuksellisesti lämpimästi komppaan. Vaaditaan toki rutkasti rohkeutta jättää taakse vanha ”turvalinen” ja ”räjäyttää” olemassa oleva hierarkkinen, pirstaleinen ja siiloja sisältävä järjestelmä. Tarvitaan myös rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta rakentaa kaikki alusta yhdessä palvelukäyttäjien, heidän tarpeitaan vastaava malli, jossa järjestelmä sopeutuu palvelukäyttäjän tarpeisiin eikä päinvastoin, sillä systeemin on tarkoitus olla käyttäjäänsä, ei systeemiä varten.
Havaintoja ja pohdintoja sote-alan etiikasta ja kohtaamistaidoista asiakirjoissa
Olen joutunut paneutumaan viime aikoina potilaan/ asiakkaan eettisten ja kohtaamistaitojen hallintataitojen näkyvyyteen sotessa asiakirjamerkintöjen muodossa. Valitettavan paljon olen törmännyt siihen, että erityisesti lääkäreiden teksteissä on puutteita, joita joutuu vaatimaan korjaamaan. Kiinnostuin selvittämään miten paljon näitä taitoja on ammatillisissa opinnoissa eri sote-ammattikunnilla. Eli vertailun vuoksi tsekkasin lähi-ja sairaanhoitajien (käsittää myös kätilöt, ensihoitajat, terveydenhoitajat) sekä lääkäreiden opintokokonaisuuksien sisältöjä nykyisin. Näyttää olevan niin, että lähi- ja sairaanhoitajien opinnoissa ei ole lainkaan etiikkaa opintoihin sisällytetty. Sen sijaan lääkäreiden opinnoissa on pakollisena, voi myös opiskella etiikkaa valinnaisena lisää. Puolestaan ihmisten kohtaamistaitoa on sisällytetty ”lääkärin etiikka 2021” oppaaseen usean sivun verran.
Sairaanhoitajien eettisissä ohjeissa kohtaamiseen liittyvät asiat ovat tiivistetty muutamaan, lauseeseen: ”Sairaanhoitaja kunnioittaa ihmisarvoa elämän kaikissa vaiheissa ja kohtaa jokaisen potilaan arvokkaana yksilönä. Sairaanhoitaja kunnioittaa potilaan itsemääräämisoikeutta sekä tukee ja kannustaa potilasta osallisuuteen hoidossaan ja sitä koskevassa päätöksenteossa. Sairaanhoitaja kohtelee potilaita oikeudenmukaisesti ja yhdenvertaisesti. Sairaanhoitaja hoitaa jokaista potilasta samanarvoisesti, huomioiden kunkin yksilöllisen elämäntilanteen ja hoidon tarpeen.”
Lähihoitajien eettisissä ohjeissa on täsmällisemmin: ”Lähihoitajan ammatissa tarvitaan vahvaa ammattietiikkaa, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, tutkitun tiedon hyödyntämistä sekä käytännön työtaitoja. Jokainen opiskelija ja ammattiin valmistunut lähihoitaja vastaa työssään ammattietiikan toteutumisesta ja yhteisen hyvän edistämisestä. Ammattieettiset ohjeet on tarkoitettu tukemaan alan opiskelijoita ja työntekijöitä erityisesti tilanteissa, joissa he tekevät asiakkaan elämään, hyvinvointiin ja oikeuksiin vaikuttavia valintoja ja päätöksiä. Eettiset ja moraaliset valinnat ovat läsnä joka hetki: jokainen teko tai tekemättä jättäminen on eettinen valinta. Lähihoitajilta vaaditaan hyviä ihmissuhde- ja vuorovaikutustaitoja, rehellisyyttä sekä kykyä toimia erilaisten ihmisten kanssa. Ammattieettisen osaamisen avulla varmistetaan ihmisten oikeuksien toteutuminen ja hyvinvointi mahdollisimman tasapuolisesti asiakkaiden ja asiakasryhmien välillä. Tavoitteena on hyvän elämän ja oikeudenmukaisuuden edistäminen yhteiskunnassa. Työntekijän eettisyys ilmenee kaikessa toiminnassa. Ajattelun tasolla eettinen harkinta on ammatilliseen toimintaan liittyvien valintojen, valittujen keinojen kohteiden ja keinojen käytön seurausten tutkimista ja käsittelyä. Puheessa korostuu toisten ihmisten kunnioitus ja oikeudenmukaisuus. Toiminnan tasolla eettisyys konkretisoituu tekoina ja näkyy luottamuksellisen suhteen rakentumisena asiakkaan ja ammattilaisen välille.”
Itselleni heräsi näiden pohjalta kysymys siitä mihin on hävinnyt eettisten opintojen jaksot opintokokonaisuuksista eri opintotasoilla? Katselin omaa opintohistoriaani ja sen perusteella etiikkaa ja psykologiaa oli kodinhoitaja-opinnoissa, ammattirakenteiden muututtua työllisyyspoliittisena koulutuksena järjestetyissä lähihoitajaopinnoissa oli sosiologiaa sekä viestintä- ja yhteistyötaitojen opintoja, sosinomiopinnoissa oli asiakastyön opintoja, viimeisin YTM-opinnot sosiaalityö pääaineena sisältää vuorovaikutustaito-opintojakson ja runsaasti lainsäädännöllisiä teemoja sisältäviä opintoja.
Nyt pohdin että ajatellaanko moniin opintoihin liittyen eettisten ja ihmisten kohtaamistaitojen olevan A) sisäsyntyisiä tai aiemmin jo muissa yhteyksissä opittuja, B) niillä ei ole merkitystä opintojen ja tulevan työn kannalta, C) taloudellinen resurssikysymys vai D) jokin muu syy, jos niin mikä?
Täsmennyksenä vielä, että tämä asia kiinnostaa itseäni oikeusturvakysymyksen vuoksi. Ei ole todellakaan aivan sama mitä potilaasta/asiakkaasta kirjataan koska niihin teksteihin pahimmillaan tukeudutaan liian ”sinisilmäisesti” ja parhaimmillaan kirjaukset tukevat potilaan/asiakkaan prosessin etenemistä suotuisaan eli hyvän elämän ja hyvinvointia edistävään suuntaan. Ja sanoilla on suuri merkitys.
Lisäksi tämä teema kiinnostaa siksi, että nk. rakenteellisen kirjaamisen tullessa alalle olemassa oleva ja käytettävä tieto pirstaloituu, hajaantuu, mikä näkyy työntekijän tasolla niin ettei löydä etsimäänsä helposti käytettävästä tietojärjestelmästä ja potilas joutuu surffailemaan tietojensa perässä useamman omakantamerkinnän takaa etsien. Samalla potilaan/asiakkaan kanssa käytettävä aika on julkisella puolella vähentynyt näiden järjestelmien vuoksi. Eli kun potilaan/ asiakkaan kanssa käytettävä aika on potilastietojärjestelmien mukaan tultua mitä ilmeisemmin vähentynyt ja ilmeisesti vähenee jatkossakin (?), niin tulisiko ammatillisissa opinnoissa panostaa enemmän eettisiin ja kohtaamistaitoihin? Voisiko näin välttyä (turhilta) epäselvyyksiltä ja kohdistuisiko näin käytettävissä oleva aika aiempaa asianmukaisemmin samalla luottamuksen ja yhteisymmärryksen ilmapiiriä luoden? Vai mitä tulisi tapahtua, että nykyisissä ja tulevaisuudessa vallitsevissa olosuhteissa potilas-/asiakastyön niin kutsuttu ”häiriökysyntä” vähenisi ja potilas-/asiakastyytyväisyys lisääntyisi?
”Lasinen lapsi” arjessa – kohtaa ja auta
Kesä alkaa taittua syksyksi ja lapset palailevat päiväkoteihin tai koulutyön ääreen. Päivähoidon ja koulujen henkilöstö on näköalapaikalla lasten ja nuorten hyvinvointikysymyksissä. Mutta myös jo ennen koulun alkua ja koulun alettua naapurit, sukulaiset, ystävät.
Yksi hyvinvointikysymys liittyy ”lasisen lapsuuden” kokeviin. Lasisessa lapsuudessa on kyse vanhempien liiallisesta alkoholin käytöstä, josta on usein lapsen kasvulle ja kehitykselle sekä myös myöhemmissä elämänvaiheissa haittaa. Huomataanko heidät? Tulevatko he kohdatuiksi ja autetuiksi? Vai jäävätkö he edelleen yksin peläten ja häveten lähtökohtiaan? Mahdollistuuko aikuisiällä riittävä apu ja tuki, mikäli lapsuudessa ei ole ne mahdollistuneet?
Seinäjokelainen Merja Perälä on avannut omia kokemuksiaan Hirsitalon emäntä– blogissaan, joka on sittemmin siirtynyt kuvaamaan nykyaikaa Kodin kuvalehden-sivustolle. Tämä hänen rohkea ulostulonsa on ylittänyt uutiskynnyksen. Kokemuksissaan hän avaa lapsuuden aikaisia kokemuksia ja sitä, miten lasinen lapsuus on vaikuttanut tai vaikuttaa nykyhetkeen aikuisuudessa. Perälä on rohkeasti omalla esimerkillään esillä, tuoden toivoa lasisesta lapsuudesta toipujille ja kertoen yrittävänsä tarjota omille lapsilleen erilaisen lapsuuden.
Lasinen lapsuus on teema, josta on paljon tietoa. A-Klinikkasäätiön ylläpitämältä ”Lasinen lapsuus”-verkkosivulta löytyy runsaasti aiheeseen soveltuvaa luettavaa ammattilaisille, mutta myös muille aiheesta kiinnostuneille. Lasisesta lapsuudesta aika-ajoin putkahtaa myös mainoksia mediaan herättelemään ensi sijaisesti aikuisia, toisinaan myös antamaan infoa lapsille sekä nuorille. Yksi esimerkki on vuonna 2012 esillä ollut ja uutiskynnyksen ylittänyt A-klinikkasäätiön mainos, jossa lasten juopottelevat vanhemmat olivat hirviöitä. Mainos herätti kiinnostusta myös yhdysvalloissa. Myös kauhistelua se sai osakseen, kun taas vuonna 2014 julkistettu ja jälleen uutiskynnyksen ylittänyt Orpokoti mainoselokuva sai ylistystä ja palkittiin parhaana yhteiskunnallisena mainoselokuvana.
Kun kohtaat jatkossa lasisen lapsen, pysähdythän hetkeksi kohtaamaan hänet, auttaen häntä eteenpäin auttajien luo? Ole hänelle luottoaikuinen, joka uskaltaa kysyä, sillä suojaavia tekijöitä puuttuu eniten niiltä, joilla aikuisten alkoholin käyttö on aiheuttanut haittoja. Ja kun lasisen lapsuuden kokeneena aikuisena tunnistat lasisen lapsuuden haittaavan elämääsi, etsiydythän sinulle soveltuvan avun piiriin, tarvittaessa sosiaali- ja/tai terveydenhuollon ammattilaisten tuella. Apua ja tukea on suomalaisessa yhteiskunnassa edelleen saatavilla. Koskaan ei ole myöhäistä saada onnellinen lapsuus, mikäli on valmis muutokseen ja työstämään menneisyyden kokemukset voimavaroiksi.